Yle julkaisi syyskuussa Yle Maailmalla -jutun, jossa kerrottiin koulujen alkamisesta Venäjällä. Jutussa kerrottiin myös Venäjällä viime vuonna perustetusta Venäjän koululaiset -liikkeestä ja esiteltiin sen symboleja, joita jutun mukaan ovat punaiseen huiviin sonnustautunut torvensoittaja, punaliput ja keltatähdet. Symbolit oli otettu liiton kotisivuiksi väitetyltä sivustolta osoitteesta Движение-школьников.рф.
Kohta pisti silmään. Tuntui nimittäin omituiselta, että valtion rahoittamassa liikkeessä hyödynnettäisiin pioneeriliikkeen vanhoja symboleita. Myös sivusto, johon jutussa viitataan, herätti epäilyksiä: Sen kotikutoisen oloisen sisältö koostuu yhdestä esittelysivusta, pdf-dokumentista, yhteydenottolomakkeesta sekä muutamasta muualta kopioidusta uutisesta, joista Ylen jutun julkaisuhetkellä tuorein oli jo puoli vuotta vanha.
Sivuilla julkaistut liikkeen ”symbolit” on puolestaan otettu vuosia vanhasta kuvapankkikuvasta. Ei siis ihan sitä, mitä oletettavasti suurella rahalla perustetulta liikkeeltä odottaisi.
Googletus paljastikin, että Ylen viittaamalla sivulla ei ole mitään tekemistä Venäjän koululaisten liiton kanssa. Liikkeen viralliset kotisivut löytyivät nimittäin osoitteesta Рдш.рф.
Väärinkäsitys on ymmärrettävä: Kun liikkeen venäjänkielistä nimeä hakee Googlella, hakutulokseksi tulee ensimmäisenä valesivusto, ja vasta toisena liikkeen viralliset kotisivut.
Mielenkiintoista, että venäläinen Yandex nostaa liikkeen viralliset sivut ensimmäiseksi hakutulokseksi. Yandex näyttäisi siis edelleen ”ymmärtävän” Venäjää ja venäjän kieltä Googlea paremmin, vaikka jälkimmäinen onkin viime vuosina satsannut mittavasti venäjänkieliseen hakuteknologiaansa.
Huijaussivusto kalasteli kävijöiden tietoja
Ei ole poikkeuksellista törmätä verkossa erilaisiin sivuihin, jotka yrittävät uskotella olevansa jotain aivan muuta kuin mitä ne oikeasti ovat. Erilaisia vale- ja huijaussivustoja on tehty organisaatioiden, viranomaisten, verkkolehtien tai jopa yksityishenkilöiden sivuja muistuttaviksi. Hakukoneet eivät aina pysty erottamaan valesivuja aidoista, joten huijaussivustotkin saattavat nousta hakutulosten kärkeen, erityisesti silloin, kun niihin tehdään paljon ulkopuolisia linkityksiä. Erehtymisen vaara on olemassa.
Huijaussivujen tavoitteet voivat olla esimerkiksi satiirisia, poliittisia tai kaupallisia. Usein niitä perustetaan myös disinformaation levittämisen kanaviksi. Joissain tapauksissa taustalla saattaa olla myös sivuilla vierailevien henkilöiden yksityistietojen kerääminen, joita voidaan käyttää esimerkiksi roskapostien lähettämiseen tai erilaisissa verkkohuijauksissa.
Esimerkkinä jälkimmäisestä on viime syksynä kansainvälisessä mediassa runsaasti huomiota saanut BS-life.ru, joka onnistui naruttamaan useita suomalaisiakin verkkolehtiä tekaistulla Ukraina-uutisoinnillaan. Vaikka BS-life paljastui nopeasti tietojenkalastelusivustoksi, oli vahinko jo ehtinyt tapahtua: sen saaman näkyvyyden myötä sivuilla ehti vierailla luultavasti satoja tuhansia tai jopa miljoonia kävijöitä.
Jo sivuston epäammattimaisen ulkonäön ja sisällön olisi pitänyt soittaa hälytyskelloja toimituksissa. Sivuston sisältö koostuu kokonaan muista tiedotusvälineistä kopioiduista teksteistä, eikä sivuilta löydy minkäänlaisia toimituksen tai päätoimittajan yhteystietoja. Tästä huolimatta sivusto kelpasi Suomessa lähteeksi useille julkaisuille. Iltalehti jopa todisteli BS-life:n julkaiseman uutisen aitoutta ”asiantuntijan” lausunnolla.
Valesivusto teki Aku Ankasta uutisankan
Toinen esimerkki valesivustoon perustuneesta ja sosiaalisessa mediassa laajasti huomiota saaneesta uutisesta on Ylen parin vuoden takainen juttu, jossa Venäjän väitettiin uhanneen kieltää joukon lastenkirjallisuuden klassikoita, kuten Katto-Kassisen ja Aku Ankan.
Uskomattomalta kuulostaneeseen juttuun oli ennen Yleä haksahtanut suuri joukko niin venäläisiä kuin kansainvälisiäkin uutistoimituksia ja verkkolehtiä. Yleen juttu oli päätynyt Ruotsin radion kautta, joka jostain syystä oli lisännyt juttuun myös omia mausteitaan. Ylen lisäksi syötin nielaisi Suomessa myös STT, jonka kautta juttu levisi mm. Iltalehteen ja MTV:n uutisiin.
Jutun taustat ovat jo vuonna 2010 hyväksytyssä ja 2012 tarkennetussa laissa, joka muun muassa määrittelee kuvaohjelmille ja kirjallisille materiaalille asetetut ikärajat. Vuonna 2013 nettiin ilmestyi verkkosivusto, jossa lueteltiin ”uuden lain perusteella kiellettäviä teoksia”. Näiden joukossa ovat myös Ylen esimerkkinään käyttämä Katto-Kassinen.
Sivustolla väitettiin, että listan on lakiuudistuksen perusteella koostanut ”Vastuulliset vanhemmat” -niminen kansalaisjärjestö. Sen nimistä järjestöä ei Venäjällä kuitenkaan ole, eikä verkkosivustolla ole julkaistu mitään muita tietoja sivuston tekijöistä.
Sivustolla julkaistu ”lastenkirjallisuuden kieltolista” on tekaistu. Virallisista lähteistä ei löydy minkäänlaisia viitteitä siitä, että listalla mainittuja teoksia olisi kielletty tai edes esitetty kiellettäviksi. Kaikki tiedotusvälineet, jotka tapauksesta uutisoivat, viittaisivat vain ja ainoastaan tähän hämäräperäiseen sivustoon.
On vaikeaa sanoa, onko joku tehnyt sivuston satiirin, kritiikin vai disinformaation tarkoituksiin, tai kenties jopa ihan tosissaan. Näkyvyyttä kuitenkin piisasi, sillä ”kieltolista” alkoi saada julkisuutta ensin pienissä venäläisissä verkkolehdissä ja blogeissa, paikalliskanavilla ja myöhemmin myös kansainvälisissä verkkojulkaisuissa.
Yle oli ottanut maailman kiertäneen juttunsa Ruotsin radion uutisesta. Ruotsin radio lisäsi soppaan omia mausteitaan väittämällä, että aloitetta olisivat kannattaneet Pietarin paikalliskanavan televisiolähetyksessä puhuneet opetusministeriön virkamiehet.
Todellisuudessa aiheesta kyllä keskusteltiin pietarilaisella paikalliskanavalla, mutta lähetyksessä ei ollut yhtään opetusministeriön tai muunkaan ministeriön virkamiestä. Miksi Ruotsin radio jutussaan näin kuitenkin väitti, on täysi mysteeri.
Lähdekritiikin merkitys
Molemmissa yllä esitetyssä esimerkissä juttujen uskottavuutta on lisännyt se, että ne olivat levinneet laajalle niin venäläisissä kuin kansainvälisissäkin tiedotusvälineissä. Sellainen nostaa kynnystä selvittää jutun todenperäisyyttä alkuperäisistä lähteistä, koska vastuuta virheestä myös helppoa sysätä muualle (”Julkaisimme jutun, koska moni muukin tiedotusväline oli julkaissut sen ennen meitä.”).
Tällaisissa tilanteissa mieleen kannattaa kuitenkin aina palauttaa Journalistin ohjeista erityisesti seuraavat kohdat:
- Tiedot on tarkistettava mahdollisimman hyvin – myös silloin kun ne on aikaisemmin julkaistu.
- Tietolähteisiin on suhtauduttava kriittisesti. Erityisen tärkeää se on kiistanalaisissa asioissa, koska tietolähteellä voi olla hyötymis- tai vahingoittamistarkoitus.
Jos epäilyttävältä kuulostava juttu on julkaistu venäläisissä lähteissä, kannattaa toimittajan käydä läpi vähintään seuraava kysymyslista:
- Mitkä tiedotusvälineet ovat julkaisseet uutisen?
- Ovatko uutisen julkaisset tiedotusvälineet luotettavia?
- Onko sivuilla julkaistu toimituksen yhteystietoja tai esimerkiksi Venäjän lain vaatimia rekisteröintitietoja?
- Ovatko nämä tiedotusvälineet julkaisseet uutisankkoja myös aiemmin?
- Ovatko ne korjanneet aiempia virheuutisointejaan?
- Ovatko luotettavina tunnetut tiedotusvälineet julkaisseet samaa uutista?
- Perustuvatko uutisen julkaisseiden verkkolehtien tulot perustuvat kontekstimainoksille?
- Onko jutun otsikoinnissa, sisällössä tms. jotain, mikä paljastaisi sen klikkikalasteluksi?
- Onko uutisessa viitattu alkuperäislähteisiin? Onko lähteisiin hyperlinkki?
- Onko uutisen lähde luotettava?
- Onko uutisen julkaisseella tiedotusvälineellä poliittista agendaa?
- Onko uutisen kirjoittanut toimittaja ko. aiheen asiantuntija? Onko toimittajan nimi mainittu?
- Onko kyse alan tunnetusta ja luottamusta nauttivasta julkaisusta?
- Onko uutista taustoitettu kunnolla?
- Ovatko tunnetut alan asiantuntijat kommentoineet uutista?
- Onko viranomaisten, lainsäätäjien, ym. sivuilla tietoa samasta asiasta?
- jne…