Verkkokauppa on kasvanut Venäjällä viime aikoina kymmenien prosenttien vuosivauhtia. Verkkokaupan arvon lasketaan olleen viime vuonna noin 13 miljardia euroa, eli reilut pari prosenttia Venäjän vähittäiskauppamarkkinoista. Kasvu on ollu kovaa, mutta ny lainsäätäjät ovat esittäneet toiveita, jotka saattavat suitsia kasvutahtia.
Jatka lukemistaMissä mennään Suomen venäläismatkailussa?
Vuoden 2011 jälkeen venäläismatkailun tahti on hidastunut: Matkailijoiden määrä kasvaa edelleen, mutta aiempaa hitaammin. Kirjoituksessa pohditaan, mistä tämä trendi voisi johtua.
Jatka lukemistaGrande Orchidée: Tavaratalo varakkaille venäläisturisteille
Lappeenrannassa avaa tänään ovensa Grande Orchidée -niminen tavaratalo, joka pyrkii houkuttelemaan asiakkaikseen erityisesti varakkaita venäläisturisteja. Onko erikoistuneella kauppaliikkeellä mahdollisuuksia pärjätä kiristyvässä kilpailussa?
Jatka lukemistaMiksi venäläisten kiinteistökaupat Suomessa kääntyivät laskuun?
Muutaman viime vuoden aikana venäläisten kiinteistökaupat Suomessa ovat olleet kuuma peruna kotimaisessa mediassa. Tuoreimmat tilastot osoittavat kuitenkin sen, että venäläisten kiinnostus suomalaiskiinteistöjä kohtaan on tasaantunut ja jopa hiipunut.
Jatka lukemistaHeidi Hautala erosi - näin asiasta uutisoitiin Venäjällä
Kun Hautala-kohun pölypilvi on jo laskeutumassa, on aika pureutua suosittuun ”Mitä meistä ajatellaan?” -uutisgenreen. Miten Iltasanomat kirjoitti meille siitä, miten Hautalan erosta kirjoitettiin Venäjällä?
Jatka lukemistaMoskovan pormestarinvaalit eivät tuoneet yllätystä
Moskovan pormestarivaalit sunnuntaina eivät tuoneet merkittäviä yllätyksiä vaalien ennakkoasetelmiin. Pienenä yllätyksenä voidaan kuitenkin pitää oppositioehdokas Aleksei Navalnyin saamaa yli 27 %:n kannatusta, joka lopulta nousi suuremmaksi kuin ennakkoon oli arvailtu.
Jatka lukemistaKaksi näyttävää eroilmoitusta Venäjältä: Sobjanin ja Putin erosivat
Kesäaika on perinteisesti ollut Venäjälläkin poliittisesti hiljaista aikaa. Tänä vuonna kesän alkamisen kynnyksellä Venäjältä kuultiin kuitenkin kaksi eroilmoitusten muodossa annettua uutispommia.
Jatka lukemistaHuhut kävivät toteen: Sergei Sobjanin eroaa palatakseen takaisin
Venäläisissä tiedotusvälineissä on huhuttu, että Moskovan pormestari Sergei Sobjanin olisi eroamassa. Huhut ovat osoitteutumassa todeksi.
Jatka lukemistaGeorgialaisviinit palasivat venäläisiin maitokauppoihin
Venäjän ja Georgian välisille poliittisille kiistoille viime vuosina makunsa ja vivahteensa antaneet georgialaisviinit ja mineraalivedet ovat palanneet takaisin venäläiskauppojen hyllyille.
Jatka lukemistaVenäjänkieliset televisiouutiset ja medialogiikka
YLE:n venäjänkieliset televisiouutiset ovat pyörineet televisioruuduilla jo muutaman päivän. Löytävätkö lähetyksen katsojia myösä itärajan toiselta puolelta?
Jatka lukemista